On syksyinen perjantaiaamu, juon pikaisesti mukillisen kahvia ja syön palan leipää. Laitan kiireesti ruuan uuniin valmistumaan, sillä pian tulee Hän, tuo elämäni ihana sulostuttaja ja päivän pelastaja.
Rakastan lapsiani yli kaiken, mutta tuo pikkuinen Tyttönen saa sieluni hehkumaan ja auringon paistamaan vaikka sataisi.
Pian he tulevat, Tyttönen ja hänen äitinsä, tyttäreni. Syömme lounaan ja jälkiruuaksi on mummin paistamaa omenapiirakkaa ja kaupasta ostettua vaniljakastiketta. Sitten äiti lähtee ja me kaksi, Tyttönen ja mummi, jäämme leikkimään, piirtämään ja ulkoilemaan. Välillä katsomme muumeja ja Kaapoa. Suloista.
Pitää myöntää, että paikoitellen on myös haasteita, ruokailu saattaa olla hieman kimuranttia. Tyttönen söisi pääasiassa karkkia ja tavallinen ruoka ei kerta kaikkiaan mene suuhun. Kokeilen kiristystä: saat karkkia jos syöt ruokaa tai saat karkkia, jos syöt vähän ruokaa. Tuo “vähän” tepsii ja ruokaa saadaan suuhun muutama lusikallinen. Onneksi porkkanat ja viinirypäleet edes maistuvat, niin ja tietenkin juusto, joka on Tyttösen suurta herkkua. Taisin ehkä hieman liioitella, kyllähän Tyttönen yleensä syö ruokansa ihan reippaasti.
Tyttönen saattaa huutaa hyvinkin kovasanaisesti, että ”mummi, tule heti tänne”! ”Tule auttamaan”! Mistään vakavasta ei kuitenkaan ole kyse vaan, Tyttönen hyppii sängyn päällä tai piiloutuu verhon taakse. Välillä häntä pitää vain kutitella ja sitten kikatetaan hervottomasti.
Me myös laulamme kovaa ja korkealta hiiaa hiia hei. Silloin tällöin Tyttönen ottaa kaulasta kiinni, halaa ja antaa pusun. Mummin sydän sulaa joka kerta.
Leikkimme myös isäni minulle rakentamalla nukkekodilla. Isä teki nukkekodin huonekalutkin itse. Aikoinaan nukkekoti kunnostettiin omalle tyttärelleni, äitini kutoi maton lattialle ja laittoi uudet verhot ikkunoihin, isä maalasi ja koristeli huonekalut. Nukkekodilla on aika paljon ikää, hieman vähemmän kuin mummilla.
Ennen nukkumaan menoa pitää syödä iltapalaa, käydä suihkussa ja pestä hampaat, eli ne ihan tavalliset iltatouhut. Suihkuun mennään yhdessä, mummi pesee ensi omat hiukset. Tyttönen näkee shampoopullon, haluaa koskea siihen ja toteaa, että IHANA! Seuraavaksi mummin hiuksiin laitetaan hoitoainetta, Tyttönen haluaa taas koskettaa pulloa ja huudahtaa WAUU! Mikä saa lapsen ihastumaan shampoopulloihin? Ei suinkaan se, että mummin verkkokaupassa myydään niitä, eikä se, että tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa, mutta miksi lapsi on niin ihastunut? Ehkä vain lapsen luonnollisen innostumisen takia tai siksi että ollaan mummin kanssa suihkussa ja tilanne ei ole ihan jokapäiväinen. Tai vain siksi, että elämä on ihanaa ja täynnä uusia jännittäviä asioita.
Suihkun jälkeen laitetaan rasvaa. Tyttönen rakastaa kaikkia voiteita ja niitä pitäisi käyttää paljon. Aloitamme kasvoista, näytän Tyttöselle miten kasvovoidetta laitetaan pieniin poskiin ja nenänpäähän, hiukan myös otsaan. Seuraavaksi rasvataan käsivarret ja karheat kyynärpäät. Tyttönen seuraa tarkasti miten mummi hoitaa asian ja tekee sitten innostuneena perässä.
Kun jalat ja varpaatkin on rasvattu on aika laittaa peti valmiiksi ja mennä nukkumaan. Käperryn pienen ja ihanan lapsosen viereen ja silittelen hänet untenmaille. Nukumme vierekkäin, aamuun asti, kunnes Tyttönen herää aikaisin, nousee istumaan ja ilmoittaa ”minä heräsin”. Uusi päivä on alkanut, meillä on muutama tunti yhteistä aikaa, ennen kuin Tyttösen on aika palata kotiin.
Viimaa ja Marjoja 