Ovatko hiukset naisen kruunu? Mielestäni jokaisella naisella on oma kruununsa. Kruunu voi olla myös kalju. Hiukset voivat olla pitkiä, lyhkäisiä, keskipitkiä, puolipitkiä, suoria, piikkisuoria, kihartuvia, käkkäräisiä, lainehtivia, punaisia, vaaleita, blondeja, tummia, ruskeita, mustia, harmaita, luonnollisia, ohuita, paksuja, pidennettyjä, värjättyjä ja tietysti ihan vain luonnollisia.
Hiukset ovat osa meitä ja kuuluvat jokapäiväiseen elämäämme. Voimme korostaa hiuksillamme omaa persoonaamme ja ulkonäköämme. Hiuksistamme myös näkyy jos olemme stressaantuneita tai sairaita.
Omat hiukseni ovat ohuet ja piikkisuorat, lättänät, littanat ja lyhyet. Vanhemmiten ovat hiukseni tulleet entistä ohuemmiksi ja pelkään pälvikaljuja. Ystäväni & kampaajani onneksi aina rauhoittelee, ettei mitään kaljukohtia ole vielä näkyvillä.
Ihan lapsesta saakka ovat hiukseni olleet aivan piikkisuorat, paitsi edestä, jossa minulla on KAKSI pyörrettä. Nämä pyörteet päättävät itsepäisesti miten jakaukseni menee ja mihin hiukseni asettuvat. Kaiken lisäksi minulla on aina ollut erittäin rasvoittuvat hiukset.
Aikaisemmin pesin hiukseni joka päivä, jos en pessyt, niin päänahkani kutisi ja raavin sen verille. Kunnes – pesin hiukseni tällä oman Viima Natural Cosmetics –sarjan vitaminoidulla shampoolla ja käytin hiuksiini saman sarja hoitoainetta.
Ensimmäiseksi minut huumasi voimakas inkiväärin ja sitruunaruohon tuoksu. Hiukseni tuntuivat puhtailta ja silkkisiltä. Jo ensimmäisen pesun jälkeen huomasin, että päänahkani ei enää hilseillyt entiseen tapaansa. Hiuksistani tuli ilmavat ja kuohkeat.
Olen käyttänyt näitä tuotteita nyt yli vuoden ja pikkuhiljaa olen siirtynyt pesemään hiukseni vain joka toinen tai joka kolmas päivä. Päänahkani ei edelleenkään kuivu tai hilseile entiseen tapaansa. Olen löytänyt oman shampooni ja hoitoaineeni, joita en vaihda.
Minkälaiset hiukset sinulla on?
PS. Miehilläkin on kruunu, eikö vain? Nämä tuotteet sopivat yhtä hyvin miesten kuin naisten hiusten pesuun ja hoitoon.