Ovatko hiukset naisen kruunu?

Ovatko hiukset naisen kruunu?  Mielestäni jokaisella naisella on oma kruununsa. Kruunu voi olla myös kalju. Hiukset voivat olla pitkiä, lyhkäisiä, keskipitkiä, puolipitkiä, suoria, piikkisuoria, kihartuvia, käkkäräisiä, lainehtivia, punaisia, vaaleita, blondeja, tummia, ruskeita, mustia, harmaita, luonnollisia, ohuita, paksuja, pidennettyjä, värjättyjä ja tietysti ihan vain luonnollisia.

Hiukset ovat osa meitä ja kuuluvat jokapäiväiseen elämäämme. Voimme korostaa hiuksillamme omaa persoonaamme ja ulkonäköämme. Hiuksistamme myös näkyy jos olemme stressaantuneita tai sairaita.

Omat hiukseni ovat ohuet ja piikkisuorat, lättänät, littanat ja lyhyet. Vanhemmiten ovat hiukseni tulleet entistä ohuemmiksi ja pelkään pälvikaljuja. Ystäväni & kampaajani onneksi aina rauhoittelee, ettei mitään kaljukohtia ole vielä näkyvillä.

omapää

Ihan lapsesta saakka ovat hiukseni olleet aivan piikkisuorat, paitsi edestä, jossa minulla on KAKSI pyörrettä. Nämä pyörteet päättävät itsepäisesti miten jakaukseni menee ja mihin hiukseni asettuvat. Kaiken lisäksi minulla on aina ollut erittäin rasvoittuvat hiukset.

Aikaisemmin pesin hiukseni joka päivä, jos en pessyt, niin päänahkani kutisi ja raavin sen verille. Kunnes – pesin hiukseni tällä oman Viima Natural Cosmetics –sarjan vitaminoidulla shampoolla ja käytin hiuksiini saman sarja hoitoainetta.

 

Ensimmäiseksi minut huumasi voimakas inkiväärin ja sitruunaruohon tuoksu. Hiukseni tuntuivat puhtailta ja silkkisiltä. Jo ensimmäisen pesun jälkeen huomasin, että päänahkani ei enää hilseillyt entiseen tapaansa. Hiuksistani tuli ilmavat ja kuohkeat.

Shampoo_hoitoaine_rosOlen käyttänyt näitä tuotteita nyt yli vuoden ja pikkuhiljaa olen siirtynyt pesemään hiukseni vain joka toinen tai joka kolmas päivä. Päänahkani ei edelleenkään kuivu tai hilseile entiseen tapaansa. Olen löytänyt oman shampooni ja hoitoaineeni, joita en vaihda.

Minkälaiset hiukset sinulla on?

 

 

PS. Miehilläkin on kruunu, eikö vain? Nämä tuotteet sopivat yhtä hyvin miesten kuin naisten hiusten pesuun ja hoitoon.

Advertisement

Onko pääsiäisenä pakko syödä lammasta?

Pääsiäinen

Huomenna alkaa pääsiäinen, jota vietetään tänä vuonna mökillä. Ihanaa.
Pitkän talven sekä kevään katupölyn jälkeen on mieluisaa lähteä mökille jäisen järven rannalle, raittiiseen ilmaan. Mökillä saunotaan, grillataan, haravoidaan pihaa ja levätään, vietetään aikaa yhdessä. Läppäri jää kotiin.

Kassiin on jo pakattu Tyttöselle pääsiäismunia (kerroin Tyttösestä viime syksynä blogissani ” Mummin elämää perjantaista lauantaihin”), kynttilöitä pimeneviin iltoihin ja villasukat.

Emme valmista mitään erikoista pääsiäisruokaa, mutta mämmiä syömme vahanajanvaniljakastikkeen kera. Grillissä valmistuu broileria ja pihvit sekä pekoniin käärityt parsat ja homejuustolla täytetyt herkkusienet.
Tyttäreni valmistamat, maailman parhaat hampurilaiset maistuisivat grillillä myös.

Lihan lisukkeeksi valmistetaan salaatti, jonka reseptin sain hyvältä ystävältäni. Pääsiäisenä ei siis ole pakko syödä lammasta eikä karitsaa.

Ystävältä napattu ja tomaatilla tuunattu salaattiohje

Nippu tuoretta pinaattia
Pinjan- tai auringonkukansiemeniä
Rusinoita
Pienen pieniä tomaatteja
Pähkinäöljyä
Maun mukaan suolaa ja pippuria

Huuhdo pinaatit ja laita salaattiastiaan
Paahda puoli kourallista siemeniä pikaisesti kuumalla pannulla
Liota kourallinen rusinoita vedessä n. puoli tuntia ja lisää salaattiin
Sekoita kaikki aineet yhteen
Lorauta päälle pähkinänmakuista öljyä

Salaatti sopii lisukkeeksi pääsiäispöytään, mutta hyvin myös lounaaksi tuoreen patongin kanssa.

salaatti2

Herneenversoja

Tämän kevään ensimmäinen viljelys on aluillaan. Laitoin kaksi päivää sitten kuivia herneitä läpinäkyvään astiaan, jonka pohjalle laitoin ensin kosteaa multaa. Olin liottanut herneita  pari tuntia kylmässä vedessä. Kylvin herneet tasaisesti mullan päälle ja suihkutin herneiden päälle vielä kevyesti vettä. Kelmulla päällystetyn astian laitoin aurinkoiseen paikkaan. Olen suihkauttanut herneille vettä kerran päivässä. Tänään iltapäivällä huomasin muutaman verson jo nousevan mullasta. Tästä eteenpäin kasvatus jatkuu ilman kelmua.

Herneenversot ovat hyvänmakuisia, ja niitä voi käyttää salaatissa ja smootheissa, keittojen päällä tai ihan vain mutustella sellaisenaan.

Kun versot ovat n 10 cm korkeita ne voi leikata. Alimmat lehdet kannattaa jättää leikkaamatta, niin versot kasvavat vielä ainakin yhden sadon verran.

herneenversot

Loput kuivat herneet aion istuttaa mökille istutuslaatikkoon.

Hyvää pääsiäista kaikille. Hyvää syntymäpäivää poikani.

Virkistävä viikonloppu tulossa

Aamulla lähden hyvän ystäväni kanssa Tallinnaan pienelle virkistysmatkalle. Ystäväni on myös yksityisyrittäjä, joten pieni tuulahdus meri-ilmaa ja maisemanvaihdosta tekee meille kummallekin hyvää.

Koitan pakata mukaan mahdollisimman vähän vaatteita, koska viivymme matkalla ainoastaan yön yli. Perusvoiteet on kuitenkin otettava mukaan, matkallakin pitää huolehtia ihon kosteudesta. Varsinkin, jos pulahdamme kylpylähotellin uima-altaaseen, on kuiva iho rasvattava huolellisesti pulikoinnin jälkeen.

Aamulla on aikainen herätys, koska laivamme lähtee satamasta jo kello 9.00. Itseni tuntien tiedän, että ensi yönä ei juurikaan nukuta, vaan seuraan kellon viisareita ja odotan herätyskellon soittoa pikkutunneille asti.

Aamulla onkin sitten tukka sekaisin ja kasvot harmaat ja elottomat. Jospa asialle voisikin tehdä jotain; laitan illalla kasvoille ihoa hoitavan lakritsiuutetta sisältävän mustasavikasvonaamion. Black clay & liquorice brightening face mask auttaa hidastamaan ikääntymisen merkkejä samalla kun se poistaa iholta epäpuhtauksia  ja ylimääräisiä luonnollisia öljyjä. Lakritsijuuriuute kirkastaa ihon ja jättää sille kirkkaan terveellisen hehkun.

sheavoi_mainos_02_19Kasvonaamion jälkeen levitän kasvoille ihoa syvältä ravitsevan yövoiteen, joka myös elvyttää ihoa luonnollisesti. Skin rejuvenating night creamvoiteeseen lisätyt rauhoittavat iltahelokki- ja vehnänalkioöljyt tekevät ihosta silkkisen pehmeän ja aamulla iho näyttää virkistyneeltä.

yö_kivellä_A

Aamulla juodaan kuppikahvia ja toimitetaan pikaiset aamurutiinit, sitten onkin hyvä lähteä virkeänä ja hehkuvana matkaan. Aamupala nautitaan tietysti laivalla.

Ihanaa viikonloppua kaikille.

Mitä sinä teet viikonloppuna?

Pari yksinkertaista vinkkiä jalkojen hoitoon

Koko pitkän talven ovat jalkamme hautuneet talvikengissä, toppakengissä, paksuissa villasukissa, kylmettyneet pakkasessa tai kastuneet loskasäässä. Nyt on hyvä aika aloittaa jalat kuntoon kesäksi -kampanja!

Muutamalla helpolla vinkillä hoidat jalkasi kuntoon.

Tee ensimmäiseksi jaloillesi virkistävä kylpy. Jaloille löytyy useita ihania kylpysuoloja ja -öljyjä, jotka liotetaan lämpimään veteen.

Kesällä kylpyyn voi lisätä yrttejä ja kukkia suoraan luonnosta.

Jalkoja liotetaan ohjeen mukaisesti, yleensä noin kymmenisen minuuttia kerrallaan. Jalkojen raspaaminen lisää kovettumien paksuuntumista entisestään, joten säännöllistä raspaamista, jos ollenkaan, ei suositella. Kovettumien pintaa voi hioa kevyesti hohkakivellä tai viilalla ja sen jälkeen kovettumat on rasvattava huolellisesti.

Jos kovettumat ovat päässeet pahoiksi, kannattaa käydä jalkahoitolassa.

Kuivat ja halkeilevat varpaankynnet ja kynsinauhat voi kotikonstein hoitaa oliiviöljyllä.

Jalka_rantapuskassa_AJalkakylvyn jälkeen jalat kannattaa kuivata kunnolla. Kuivaamisen jälkeen jaloille levitetään hyvä jalkavoide, joka pehmentää myös karheat kantapäät. Voiteen tehoa vahvistaa, jos laitat  puuvillasukat jalkaasi ja annat voiteen vaikuttaa yön yli.

Luonnonkosmetiikasta löytyy valmiiksi testattuja ja turvallisiksi todettuja tuotteita, joita kannattaa ehdottomasti kokeilla. Viima Natural Cosmetics –luonnontuotesarjan jalkavoide sisältää muiden luonnosta saatavien ainesosien lisäksi myös kookosöljyä, jota käytetään nimenomaan pehmentämään kuivia jalkoja ja karheita kyynärpäitä. Kauniit ja sileät jalat vaativat säännöllistä hoitoa, tärkeintä on siis rasvata jalkojasi säännöllisesti.

Ihanaa kevään odotusta.

Osallistu jalkavoiteen arvontaan kertomalla mikä olikaan jalkojen hoidossa se tärkein asia. Lisää kommenttisi alla olevaan kenttään. Voit osallistua arvontaan myös Facebookissa.

https://ntrk13.com/tr/b/29414/7281

https://ntrk13.com/banner/29414/7281

Pari hyvää syytä käyttää silmänympärysvoidetta

 

Aloitin silmänympärysvoiteen käytön noin puolitoista vuotta sitten, samaan aikaan kun perustin Viima Natural Cosmetics -luonnonkosmetiikan verkkokauppamme. Voiteen käytön aloitin siis aivan liian myöhään ikääni nähden, sillä nykyään silmänympärysvoidetta suositellaan käytettäväksi jo hyvinkin nuorilla ihmisillä ennalta ehkäisemään ryppyjen ja juovien syntymistä. Silmämeikinpoistoaineet ja silmän hankaaminen saatattavat myös ärsyttää herkkää ja ohutta ihoa silmän ympärillä, joten silmänympärysvoiteen käyttö jo nuoremmallakin henkilöllä saattaa olla perusteltua. Silmänympärysvoiteet ovat kasvovoiteita kevyempiä ja ne ovat suunniteltu nimenomaan silmän ympärillä olevalle ohuemmalle iholle. Itse saatan sipaista silmänympärysvoidetta myös kosteuttamaan huuliani.

Olen jo 60-vuotias, mutta ryppyjä minulla ei vielä pahemmin ole. Ikääntymiseni näkyy tietysti kaulastani, kasvoiltani ja käsistäni, minulla on juonteita suuni ympärillä ja ihoni on alkanut roikkumaan, mutta silmänympärysryppyjä ei kasvoiltani juurikaan löydy. Olen varmaankin perinyt ihoni ja rypyttömyyteni äidiltäni, hänen kasvonsa säilyivät sileinä ja kauniina loppuun asti. Äitini käytti ihonhoitoon vettä ja saippuaa ja pikkutyttönä muistan nähneeni hänellä Nivea- ja Vitalispurkit kampauspöydän laatikossa. Lapsuudestani en muista muiden voiteiden käyttöä kodissamme, paitsi omat, runsaasti hydrokortisonia sisältävät allergiavoiteeni.

Minulla on ollut aina hieman ongelmia ihoni kanssa. Nuorempana ihoni oli hyvinkin rasvainen, mutta nykyisin se on varsin kuiva ja vaatii kosteutusta aamuin ja illoin. Varsinkin kaupungissa suihkun ja saunan jälkeen ihoni aivan huutaa kosteutta, ja tuntuu, että kasvot kuivuvat kokoon. Kesäaikaan mökillä tämä ongelma yleensä poistuu, puhdas ilma ja järvivesi ovat aina hoitaneet ihoni ongelmat. Jo lapsena mökkijärvessä uidessani paha allergiani lähes parani viikonlopun aikana. Aina kaupunkiin palattuamme myös allergia palasi, kunnes aikuisiän kynnyksellä se vähitellen hävisi tai muutti ainakin muotoaan.

Allergian vuoksi en voinut syödä ruistuotteita enkä silakoita, enkä suklaata, mikä oli lapselle aivan kauheaa. En voinut käyttää siihen aikaan tyypillistä höyhentyynyä eikä ihoni sietänyt villaa.

päivä_yösilmä_rantavedessä_BlogiShea_kivellä_A

Onneksi minulta löytyy nykyisin nämä ihanat oman brandin kosteus-, yö- ja vartalovoide, joilla voin kosteuttaa ja ravita ihoani.

 

Mutta palataan takaisin tähän silmänympärysvoiteeseen.

Geeniperimästäni huolimatta aion pysyä uskollisena silmänympärysvoiteelleni, koska uskon vakaasti sen sisältämien luonnollisten ainesosien ja vitamiinien tehoon. Ja koska en tästä enää nuoremmaksi tule,  niin aion käyttää silmänympärysvoidettani aamuin illoin toivoen silmäpussien ja ryppyjen pysyvän kaukana minusta vielä pitkään.

Pro-Age silmänympärysvoide on kosteuttava ja ihoa ravitseva luonnonkosmetiikkatuote, joka sopii jo hieman ikääntyneemmälle ihmiselle oikein hyvin. Voide sisältää luonnonmukaista auringonkukkasiemenöljyä sekä ihoa hoitavia A- ja E-vitamiineja. Voiteessa on myös luonnollista hyaluronihappoa ja vihreää teeuutetta, joiden ansiosta iho näyttää täyteläiseltä ja kiinteältä.

Pro-Age silmänymärysvoidetta myydään verkkokaupassamme www.viimacosmetic.com

 

Mitä mieltä olet, pitääkö ryppyjä vastaan taistella?

Melkein jo kevät

On maaliskuun ensimmäinen päivä, perjantai ja aurinko paistaa.
Joko on kevät? Ainakin sääennusteiden mukaan  lähipäivinä tulee vielä lunta ja pakkanen kiristyy, mutta mieli on jo kevättä tulvillaan.

Yleensä maaliskuussa  mieleni alkaa kaipailla kohtia keski-suomea ja kesämökkiä. Mutta tämä talvi on ollut niin rankka, että mieleeni on jo monta kertaa piirtynyt mökkimaisema ja oma sauna. Järvenrannalla oleva mökkimme ei ole talviasuttava, joten sinne on vielä turha haikailla.  Mökki on aika kulunut ja vanha, ilmastoinnista pitää huolen raot lattiassa ja seinissä. Pihapiiri on kaunis, siellä on mukava istua iltaa grillin äärellä tai kokkailla vanhan puuhellan kannella jos jonkinlaista wokkia ja paellaa, paistaa pitsireunaisia lettuja ja käristää makkaraa tulella. Ihan tulee vesi kielelle ja melkein tunnen lämpenevästä saunasta tulevan tutun tuoksun.

Nyt on kuitenkin vielä maaliskuu ja on jaksettava pitkä kevät ennen mökkeilyä. Onneksi täällä kauniissa kotikaupungissanikin voi ihastella kevään saapumista. Linnut visertävät ja  pyrähtelevät parvekkeeni edessä kasvavan kirsikkapuun oksilla.

omanpihankirsikkapuu

 

 

Linnut kerkesivät pyrähtää pois juuri kun olin ottamassa kuvaa.

 

Maaliskuussa tapahtuu paljon; on laskiainen, Naistenpäivä, kevätpäiväntasaus ja muutamat synttärit, ystävien tapaamista, hemmotteluviikonloppu Tallinnassa ja kesäaikaan siirtyminen. Eikä unohdeta  upeaa kirjailijaamme Minna Canthia, hänen päiväänsä vietämme 19. maaliskuuta.

roses-3141486_1920

Tiesitkö, että kansainvälistä naistenpäivää on vietetty 8. maaliskuuta jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien?
Naistenpäivän kunniaksi on verkkokaupassa 25 %:n alennus kaikista Viima Natural Cosmetics –sarjan luonnonkosmetiikkatuotteista koodilla Ihanat_Naiset_2019.

Tilaajalahjaksi taidan laittaa jokaiseen pakettiin mukaan mukavan  naisellisen yllätyksen.

No, jokos on kevät?

Tapaamisia ja tuotetestauksia

Kerroin jo aikaisemmassa blogissani, että tapasin ihastuttavan yksityisyrittäjän ja monitaitoisen Kristinan syksyllä eräillä messuilla. Kristinan käsissä syntyy niin kodin sisustustuotteita, kynttilöitä kuin mahtavia unisieppareita ja koruja.  Parin päivän aikana messuilla meillä oli aikaa keskustella mielenterveydestä, luonnonkosmetiikasta, ihonhoidosta, vähän joogasta ja elämästä yleensäkin.

Sain Kristinalta testattavakseni kolme hänen tuotettaan; Silky-Skin –pesutahnan, tuoksuvan palasaippuan ja meikinpoistosaippuan. Parasta tuotteissa on niiden kemikaalittomuus ja puhtaat ainesosat. Tuotteet lunastavat lupauksensa, ovat tehokkaita eivätkä ärsytä ihoa, vaan päinvastoin puhdistavat ihon hellävaraisesti.

Koska toimin itsekin luonnonkosmetiikka-alalla oli aivan luontevaa ottaa testattavaksi Kristinan tuotteita. Olen runsaan vuoden verran pyrkinyt käyttämään ihon- ja hiustenhoidossa pelkästään lisäaineetonta luonnonkosmetiikkaa, siksi nämä Kristinan tuotteet kiinnostivat minua kovasti.

Ensimmäinen tuote, jota testasin on Silky-Skin -pesutahna kasvoille. Valkoinen tahna on tuoksuton ja tietysti lisäaineeton sekä erittäin riittoisa.

Käyttöohjeissa annettiin kaksi vaihtoehtoa pesutahnan käyttämiseksi, luonnollisesti testasin molemmat tavat.

silkyskin_pesutahna_a

Kostutin ensin käteni ja sitten vaahdotin tahnaa käsieni välissä hetken verran. Tahna vaahtoutuu hyvin ja vaahto on helppo levittää kasvoille. Puhdistin kasvot ja huuhtelin ne runsaalla vedellä ohjeen mukaan. Kevyt meikkikin lähti hyvin pois. Juhlameikin jälkeen toistin käsittelyn ja olin todellakin tyytyväinen tulokseen. Pesun jälkeen kasvot tuntuivat puhtailta ja pehmeiltä. Vaikka pesutahnaa ei varsinaisesti mainosteta meikinpoistotuotteena, soveltuu tahna mielestäni hyvin myös kevyeen meikinpoistoon. Jos käytin Silky-Skin –pesutahnaa meikittömille kasvoille, niin pieni annos tahnaa riitti hyvin kasvojen puhdistukseen.

Pesusienen kanssa menettelin ohjeiden mukaan. Tämä tapa osoittautui myös hyväksi kasvojen puhdistuskeinoksi. Pesusienen avulla sain jopa hieman paksumman meikkikerroksen pois kasvoiltani helposti ja hankaamatta ihoani.

Tämä pesutahna ei ärsytä silmiäni eikä kuivata ihoani. Käyttöohjeen lupaus “Ei kyyneleitä”, pitää paikkansa. Tämä tuote tuo hymyn huulille ja silkinpehmeyden iholle. Suosittelen.

Olen käyttänyt käsin valmistettua tuoksuvaa palasaippuaa suihkusaippuana ja todennut sen kauppojen suihkugeelejä huomattavaksi paremmaksi. Ihoni on suihkun jälkeen tuntunut pehmeältä ja tietysti myös puhtaalta. Saippua vaahtoaa hieman ja huuhtoutuu iholta helposti pois. Saippua ei sisällä lisäaineita eikä kemikaaleja, saippuan lumoava tuoksu tulee eteerisistä luonnon öljyistä.

tuksusaippua_a

Ensimmäistä kertaa käytin saippuaa, joka on saippuapussissa. Huomasin, että tämä saippuapussi on aivan oivallinen keksintö. Vaikka pussi on ohut, se kuitenkin hieman kuorii ihoa. Mikä parasta, pussi on helppo laittaa kylpyhuoneessa roikkumaan suihkun viereen. Tämä palasaippua pusseineen on kylpyhuoneen somiste mutta myös hajuste. Kylpyhuoneessani on leijaillut yrttinen ja ruusuinen tuoksu muutaman viikon ajan.

Saippua on siis myös riittoisa ja pussin voi käyttää uudestaan. Tätä saippuaa voin suositella sydämestäni kaikille hyvän palasaippuan sekä luonnonkosmetiikan ystäville.

 

Kaunis kukanmallinen ja valkoinen meikinpoistosaippua oli pienestä koostaan huolimatta melkoisen tehokas yllättäjä. Saippua ei sisällä kemikaaleja eikä lisäaineita.

Ohjeen mukaan saippuaa hierotaan märkiin käsiin, jotta se vaahtoaa. Kädet kannattaa kastella hyvin, ja hieroa niihin saippuaa runsaasti, jotta saa riittävästi vaahtoa aikaiseksi. Ohjeen mukaan levitin saippuavaahdon huolellisesti kasvoilleni ja huuhtelin vaahdon pois runsaalla vedellä. Meikki lähti helposti pois kasvoilta.

meikinpoistosaippuaa

Sain jopa vedenkestävän ripsivärin pois, jos pesin kasvot kahteen kertaan. Yleensähän vedenkestävä ripsiväri levittyy mustaksi naamioksi silmien ympärille, jos ei käytä nimenomaan silmämeikinpoistoainetta. Tavallinen ripsiväri lähti meikinpoistosaippualla kertapesulla pois. Pesun jälkeen iho tuntui pehmeältä ja raikkaalta.

Meikinpoistosaippua sopii hyvin sekaiholleni, joka on yleensä pesun jälkeen erittäin kuiva ja vaatii kosteutta välittömästi.

Pienestä koostaan huolimatta meikinpoistosaippua on erittäin riittoisa. Ja mikä kaikkein tärkeintä, saippua ei ärsytä silmiä eikä aiheuta kyyneleitä, vaan puhdistaa ihon lupauksensa mukaisesti hellävaraisesti. Suosittelen.

Kristinan tuotteisiin voi tutustua osoitteessa https://www.moi-moi.eu

 

 

 

 

 

 

Päätös on tehty

Pitkän harkinnan ja pohdinnan jälkeen tein viimeinkin päätöksen, että otan markkinoinnin ja markkinointiviestinnän tekemisen takaisin elämääni. Tokihan olen koko ajan tehnyt melkeinpä harrastepohjalta työtä parillekin pienelle yritykselle, suunnitellut markkinointia, erilaisia kampanjoita, logoja ja kutsuja ja päivitellyt kotisivuja. Mutta nyt haluan siitä jälleen leipälajini. Pääasiassa haluaisin tehdä töitä pienten ja aloittavien yrittäjien kanssa. Tunnen ja tiedän yrittäjän haasteet ja pienen budjetin.

Kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla, vaan yrittäjä voi edetä askel kerrallaan niin suunnitelmissa kuin toteutuksissa. Yrittäjän taloudellinen tilanne on tietenkin avainasemassa markkinoinnin kanavia ja keinoja suunniteltaessa.

Luonnonkosmetiikkatuotteeni elävät ja voivat edelleen hyvin, enkä tietenkään unohda verkkokauppaani. Päinvastoin, uskon, että nämä kaksi toimialaa on hyvä ja helppo yhdistää toisiinsa. Olenhan koko ajan myös rakentanut omaan Viima Natural Cosmetics –brandiamme ja tehnyt markkinointityötä yrityksemme eteen jo pian vuoden verran.

En perustanut uutta yritystä, vaan otin meille aputoiminimen, joka on ihan sattuvasti Viima Marketing. Tästä muodostuu jo ihan perhe, koska blogini on Viimaa ja Marjoja ja kuinka ollakaan logotkin ovat kuin samasta perheestä.

Viima_Marketing_2011_FB_B

Löysin kuvapankista hauskan markkinointipuun, jonka ympärille mietin ensimmäistä postaustani. Markkinointipuussa kasvaa monenlaisia oksia, jotka haarautuvat pienempiin ja hentoihin oksiin ja koko puun kaunistaa pienet ja hennot lehdet. Markkinointihan on samanlaista, se koostuu monesta pienestä asiasta ja lopulta näemme kokonaisuuden, joka onnistuessaan kukoistaa ja tuottaa hyvää yritykselle kuin myös siinä työskenteleville ihmisillekin.

business-3639450_1920

Tulevana viikonloppu näyttää miten olen onnistun Viima Natural Cosmetics –tuotesarjan markkinoinnissa. Osallistun Korjaamon Joulumarkkinoille ja olen mielestäni panostanut siihen aikaa, rahaa, ideoita ja pari uutta Hand Made -tuotetakin.

huulirasvovja

Odotuksen ovat korkealla. Joulumarkkinoille teettämäni roll-uppikin kohoaa peräti kahteen metriin.

Viima_Banneri_85x200

Tähän loppuun kirjoitan vielä Viima Marketing’n ajatukseni ja ensimmäisen mainokseni. Tästä on hyvä aloittaa toiminta. Eikö vain?

Oletko perustamassa yritystä tai juuri toimintasi aloittava yrittäjä?

Jo ennen kuin aloitat toimintasi yrittäjänä sinun on mietittävä tuotteitasi, palveluitasi, kenelle myyt, mitä myyt ja miten myyt. Yrityksesi tarvitsee logon, ulkoasun ja yritystarinan, ehkäpä esitteenkin. Sinulla on oltava suunnitelma ja strategia. Yritystäsi ja tuotteitasi on mainostettava ja markkinoitava oikeilla kanavilla. Sinun on rakennettava brandi, mutta et ehkä tiedä miten aloittaa.

Minä voin olla kumppanisi ja auttaa yrityksesi markkinoinnin rakentamisessa.

Olen työskennellyt vuosia markkinoinnin ja markkinointiviestinnän parissa. Minulla on kokemusta pienten- ja suurten yritysten markkinointitarpeista ja markkinoinnin toteutuksesta. Voimme tehdä kanssasi suunnitelman vuodeksi eteenpäin tai aloittaa pienesti askel askeleelta ja miettiä mikä on oleellista sinulle ja yrityksellesi.

Tunnen aloittavan yrityksen taloudelliset haasteet, joten taksani ovat erittäin kohtuulliset.

Ota rohkeasti yhteyttä joko soittamalla numeroon: 045 7872 8877 / Marja Lappalainen tai lähetä sähköposti osoitteeseen info@viimacosmetic.com ja kerro mistä haluaisit aloittaa.

 

Mummin elämää perjantaista lauantaihin

On syksyinen perjantaiaamu, juon pikaisesti mukillisen kahvia ja syön palan leipää. Laitan kiireesti ruuan uuniin valmistumaan, sillä pian tulee Hän, tuo elämäni ihana sulostuttaja ja päivän pelastaja.
Rakastan lapsiani yli kaiken, mutta tuo pikkuinen Tyttönen saa sieluni hehkumaan ja auringon paistamaan vaikka sataisi.

Pian he tulevat, Tyttönen ja hänen äitinsä, tyttäreni. Syömme lounaan ja jälkiruuaksi on mummin paistamaa omenapiirakkaa ja kaupasta ostettua vaniljakastiketta. Sitten äiti lähtee ja me kaksi, Tyttönen ja mummi, jäämme leikkimään, piirtämään ja ulkoilemaan. Välillä katsomme muumeja ja Kaapoa. Suloista.

Pitää myöntää, että paikoitellen on myös haasteita, ruokailu saattaa olla hieman kimuranttia. Tyttönen söisi pääasiassa karkkia ja tavallinen ruoka ei kerta kaikkiaan mene suuhun. Kokeilen kiristystä: saat karkkia jos syöt ruokaa tai saat karkkia, jos syöt vähän ruokaa. Tuo “vähän” tepsii ja ruokaa saadaan suuhun muutama lusikallinen. Onneksi porkkanat ja viinirypäleet edes maistuvat, niin ja tietenkin juusto, joka on Tyttösen suurta herkkua. Taisin ehkä hieman liioitella, kyllähän Tyttönen yleensä syö ruokansa ihan reippaasti.

Tyttönen saattaa huutaa hyvinkin kovasanaisesti, että ”mummi, tule heti tänne”! ”Tule auttamaan”! Mistään vakavasta ei kuitenkaan ole kyse vaan, Tyttönen hyppii sängyn päällä tai piiloutuu verhon taakse. Välillä häntä pitää vain kutitella ja sitten kikatetaan hervottomasti.
Me myös laulamme kovaa ja korkealta hiiaa hiia hei. Silloin tällöin Tyttönen ottaa kaulasta kiinni, halaa ja antaa pusun. Mummin sydän sulaa joka kerta.

Leikkimme myös isäni minulle rakentamalla nukkekodilla. Isä teki nukkekodin huonekalutkin itse. Aikoinaan nukkekoti kunnostettiin omalle tyttärelleni, äitini kutoi maton lattialle ja laittoi uudet verhot ikkunoihin, isä maalasi ja koristeli huonekalut. Nukkekodilla on aika paljon ikää, hieman vähemmän kuin mummilla.

nukkekoti

Ennen nukkumaan menoa pitää syödä iltapalaa, käydä suihkussa ja pestä hampaat, eli ne ihan tavalliset iltatouhut. Suihkuun mennään yhdessä, mummi pesee ensi omat hiukset. Tyttönen näkee shampoopullon, haluaa koskea siihen ja toteaa, että IHANA! Seuraavaksi mummin hiuksiin laitetaan hoitoainetta, Tyttönen haluaa taas koskettaa pulloa ja huudahtaa WAUU! Mikä saa lapsen ihastumaan shampoopulloihin? Ei suinkaan se, että mummin verkkokaupassa myydään niitä, eikä se, että tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa, mutta miksi lapsi on niin ihastunut? Ehkä vain lapsen luonnollisen innostumisen takia tai siksi että ollaan mummin kanssa suihkussa ja tilanne ei ole ihan jokapäiväinen. Tai vain siksi, että elämä on ihanaa ja täynnä uusia jännittäviä asioita.

Suihkun jälkeen laitetaan rasvaa. Tyttönen rakastaa kaikkia voiteita ja niitä pitäisi käyttää paljon. Aloitamme kasvoista, näytän Tyttöselle miten kasvovoidetta laitetaan pieniin poskiin ja nenänpäähän, hiukan myös otsaan. Seuraavaksi rasvataan käsivarret ja karheat kyynärpäät. Tyttönen seuraa tarkasti miten mummi hoitaa asian ja tekee sitten innostuneena perässä.

Kun jalat ja varpaatkin on rasvattu on aika laittaa peti valmiiksi ja mennä nukkumaan. Käperryn pienen ja ihanan lapsosen viereen ja silittelen hänet untenmaille. Nukumme vierekkäin, aamuun asti, kunnes Tyttönen herää aikaisin, nousee istumaan ja ilmoittaa ”minä heräsin”. Uusi päivä on alkanut, meillä on muutama tunti yhteistä aikaa, ennen kuin Tyttösen on aika palata kotiin.

Tyttönen

Miksi valita luonnonkosmetiikka?

Suomen kosmetiikkamarkkinoilla liikkuu vuosittain satoja miljoonia euroja. Muutama suuri brändi hallitsee markkinoita, mutta silti alalta löytyy lukuisia pienempiä toimijoita. Viime vuosina luonnonkosmetiikka on kasvattanut markkinaosuuttaan ja kysyntä kasvaa entisestään. Kysynnän kasvu näkyy myös lisääntyneenä ekokosmetologien ja -kampaamoiden määränä. Mikä sitten on vaikuttanut luonnonkosmetiikan suosioon?

Osaksi ilmiö saattaa liittyä ympäristötietoisuuden kasvuun. Ilmastonmuutosta voidaan tuskin enää kyseenalaistaa, ja yritysten vastuu sekä ihmisten arjen valintojen merkitys ovat korostuneet keskusteluissa. Mitä minä voin tehdä elinympäristöni eteen? Minkälaisia yrityksiä haluan tukea kulutusvalinnoillani? Päätöksentekoon vaikuttavat tuotteen ominaisuuksien ja hinnan lisäksi yhä useammin myös eettiset tekijät.

Toinen tekijä on varmasti kemikaalien aiheuttamat yliherkkyydet. Sen kerran kun kemiallinen hiusväri on polttanut päänahan ruvelle, ei varmasti halua enää samaa kokeilla. Tietoisuus kemikaalien vaikutuksesta ihoon ja verenkiertoon on kasvanut, ja moni onkin alkanut pohtia vaihtoehtoja totutuille kosmetiikkatuotteille.

Luonnonkosmetiikka on kehittynyt vuosien varrella hurjasti. Edelleen törmää tuotteisiin, joiden koostumus on outo ja tuoksu vähän erilainen kuin markettikosmetiikassa. Suurin osa tuotteista kuitenkin on erittäin toimivia, hyvän tuoksuisia ja tukee vastuullisen arjen valintoja. Miten sitten löytää parhaat luonnonkosmetiikkatuotteet? Uskoisin, että vain kokeilemalla. Kosmetologilta saa hyviä vinkkejä oman ihotyypin hoitamiseen, ja siihen minkälaisia tuotteita kannattaa käyttää ja mitä välttää. Oma lempituote on kuitenkin myös hyväntuoksuinen ja koostumukseltaan miellyttävä. Kukapa sen osaisi paremmin arvioida kuin sinä itse.

Kannustan luonnonkosmetiikkaa epäileviä kokeilemaan tuotteita itse. Saatat yllättyä positiivisesti ja ehkäpä löydät itsellesi uuden lempituotteen.

Shea_Jalat_rantavedessä_A