Maukasta ruokaa, poreallas ja auringon paistetta, niistä on hyvä viikonloppu tehty.
Olin hyvän ystäväni kanssa lyhyellä virkistys- ja ruokamatkalla Tallinnassa. Ei ole laiva koskaan aiemmin ollut niin täynnä matkustajia, kuin menomatkalla lauantai aamuna.
Istumapaikkoja ei tahtonut riittää kaikille joten meitä matkustajia kehotettiin istumaan ravintoloissa vain, jos söisimme jotain.
Onneksi laivalla on houkutuksia täynnä oleva Tax-free-myymälä, jonne on aina piipahdettava haistelemaan hajuvesiä.
Pääsimme pian perille Tallinnaan ja reilun kilometrin kävelymatkan jälkeen saavuimme Rotermannin alueella olevaan Metropol Spa hotelliimme.
Edellisestä käynnistäni Tallinnassa on jonkin aikaa, joten Rotermannin alue oli kovasti muuttunut sitten viime näkemän.
Löysin alueelta minulle uusia ja mielenkiintoisia kauppoja ja ravintoloita. Kävimme Bershkassa, joka oli minulle täysin vieras brandi. Bershka on nuorille suunnattua muotia myyvä myymäläketju. Myymälän vaatteet olivat kokoa XS ja S, joten tällaiselle täti-ihmiselle tuli kiire päästä pois sieltä. Toinen minulle tuntematon kansainvälinen brandi, Pull and Bear, oli ikäiselleni hieman sopivampi shoppailupaikka. Myymälän valikoimassa on hintatasoltaan edullisia ja myös normaalikokoisille ihmisille tarkoitettuja vaatteita.
Kun olimme kirjautuneet hotelliin ja hetken huilanneet, lähdimme etsimään lounaspaikkaa.
Katujen varsilla oli hauskoja yllätyksiä, kuten pääkuvassa oleva punainen koira.
Kovin kauaa ei tarvinnut nälkäisenä tarpoa, kun osuimme TOA – Taste of Asia Rotermanni –ravintolan kohdalle.
Ravintolan sisustus on miellyttävä ja persoonallinen astioita myöten. Ravintolan menu on monipuolinen ja siitä löytyi ruokalajeja useasta Aasian maasta. Ruoka oli erittäin hyvää ja kivasti maustettua, annoskoko ainakin meille naisille oli sopiva.
Lounaan, ostoskierroksen ja pienen lepohetken jälkeen pulahdimme hotellimme Spa-osaston porealtaaseen, jossa viihdyimme melko kauan. Spassa oli kolme poreallasta, uima-allas ja pari saunaa sekä pikkuinen baaritiski. Alkuillan meno Spassa oli välillä melkoisen riehakasta, mutta pääosin olin tyytyväinen kokemukseen.
Olin varma, että kuiva ja allerginen ihoni olisi kiristänyt altaassa lillumisen jälkeen pahastikin, mutta hämmästyin, ettei mitään ongelmia tullut. Kun mukana on oman brandin shampoot ja voiteet, niin pienet ihon kiristämiset eivät olisi kauaa vaivanneet.
Pitkän päivän päätteeksi kävimme vielä syömässä ja päädyimme läheiseen Basilika -ravintolaan ihanan ja kermaisen pasta carbonaran ääreen. Palanpainikkeeksi lasillinen punaviiniä ja jälkiruuaksi maukasta juustokakkua. Päivä oli ollut pitkä, kaiken kävelyn ja syömisen jälkeen väsymys valui jäseniin ja silmäluomiin – oli aika palata hotelliin.
Sunnuntaiaamu valkeni tuulisena ja aurinkoisena. Hotellimme ulkoterasilla oli suojaisaa ja jopa lämmin.
Aamiaisen jälkeen, kovassa tuulessa tehty kävelylenkki virkisti kummasti, ja päädyimme torin laidalle juomaan kupilliset cappuccinoa. Vaikka lämpöasteita oli vain noin +5, oli torin reunassa, seinän vieressä, auringon porottaessa yllättävän lämmintä ja miellyttävä istua ja seurata ihmisvilinää.
Iltapäivällä oli pakko lähteä etsimään taas ruokaa, ja tekemään viimeiset ostokset ennen satamaan menoa. Jokusen kilometrin taivallettuamme olimmekin taas nälkäisiä ja löysimme Vene-kadulta aivan ihan Munga Kelder (Munkin kellari) -ravintolan. Ruokani, taimenta talon tapaan, oli äärettömän hyvää ja ravintolan sisustus oli erittäin kaunis. Ostimme mukaamme ravintolassa leivottua maukasta ja makeaa leipää. Ravintolassa leivän päälle laitettiin suussa sulavaa karamellivoita.
Vanhankaupungin mukulakivet tuntuivat jaloissa vielä kotimatkalla laivalla, joka keikkui korkeilla Itämeren aalloilla.
Ihania makuelämyksiä. Ihana ja virkistävä reissu. Kiitos ystävälleni.